Miksei kukaan ole kertonut näistä minulle aikaisemmin?
Ensimmäinen tunne nuo kengät jalassa, oli kuin olisi ollut tasapainolaudan päälle. Wau, ajattelin! Nyt voin treenata näillä MBT” tasapainolautakengillä” kymmeniä minuutteja päivässä, eikä se rajoitu vain salilla tai kotona tapahtuvaan tasapainolautajumppaan. Varsinainen tasapainolauta on tuttu harjoitusväline minulle jo vuosien takaa alkaen oman selän kuntoutuksesta ja jatkuen edelleen viikoittaisena harjoitusvälineenä jolla selkä ja keskivartalon asentoa ylläpitävät tuki- ja tasapainolihakset, pidetään hyvässä kunnossa. Aina kesäisin ja lomamatkoilla harrastan mahdollisimman paljon paljain varpain kävelyä, se kun tekee niin hyvää jalkapohjille ja sitä kautta koko vartalon asentoa ylläpitäville tukilihaksille. Näin omat kiusalliset polvi- ja selkävaivat on saatu vähenemään. Pakko myös kertoa, että olen itse ihan omin silmin nähnyt näitä paljain jaloin käveleviä MASAI heimolaisia Afrikan lomamatkalla v. 2004. En voinut kuin ihmetellä suu auki heidän uljasta vartalon kannatustaan, heidän ryhtiään ja tietysti sitä, että he kävelivät vain ja ainoastaan paljain jaloin paikoissa, joissa itsellä olisi kyllä itku päässyt!
Nyt MBT- kengillä parin kuukauden ajan kävelleenä voin vain todeta: Miksei kukaan ole kertonut näistä minulle aikaisemmin? Olisin taatusti säästynyt vuosien saatossa monelta harmilta jos olisin tiennyt näiden kenkien tehokkuudesta. Kävellessä näillä MBT- kengillä huomaa selkeästi kenkien antaman luonnollisen epätasopainotilan edut. Jalkojen pienet lihakset tekevät valtavasti töitä saattaakseen kehomme taas tuohon tasapainoiseen tilaan ja tämän huomaa kyllä heti kun MBT-kengät laittaa jalkaan ja kävelee niillä ensimetrinsä. Etu sekin ettei tuloksia tarvitse odottaa viikkojen tai peräti kuukausien ajan, vaan tulokset huomaa heti. Nykykengät aiheuttavat juuri tätä jalkojen passiivisuutta ja on hieno tunne huomata miten ”lähes kuolleet” pikkulihakset taas herätetään henkiin.
Kannattaa muistaa, että monen polvi- selkä- ryhtiongelman syynä on juuri jalkaterä ja sen virheasentojen tuomat kuormitusongelmat. Vaikka ei olisikaan varsinaisia polvi- tai selkäongelmia, tuskin on pahitteeksi jos jalkaterän asento ja ryhti hieman paranee, normaalielämässä kovin passiivisen mutta tärkeän pakaralihaksen toiminta aktivoituu ja nämä elintärkeät pikkutasapainolihakset vahvistuvat ja pääsevät tekemään sitä työtä joihin ne on tarkoitettu. Vaikka MBT kengät ovat tavallisiin kenkiin verrattuna kohtuullisen kalliit, niitä e kuitenkaan tarvitse kuin yhdet. Kannattaa aina muistaa, että omaan terveyteen ja hyvinvointiin sijoitetut eurot tulevat moninkertaisina takaisin;
SUOSITTELEN MBT-kenkiä!
Tommy Sport
www.tommysport.fi
Tommi Peiponen
Palomies, Liikunnanohjaaja, FISAF Personal Trainer, Pilatesohjaaja